perjantai 27. syyskuuta 2013

Blogin maailmaan

Tästä se lähtee! Oma blogini Pientä puhetta näkee päivänvalon tänään 27.9.2013. En tosin tiedä näkeekö tätä kukaan, mutta ei sen ole niin väliä. Pääasia, että saan itselleni oman blogin, josta olen jo tovin haaveillut.

Kuten sanottua, olen suunnitellut blogin kirjoittamista jo kauan, mutta ennen kuin päätin alkaa kirjoittaa, kävin pitkää kamppailua siitä, haluanko kertoa itsestäni ja elämästäni julkisesti mitään. Tuntuu hurjalta, että kuka tahansa voi löytää tämän blogin ja päästä sillä tavalla osalliseksi elämästäni. Toisaalta mietin, onko elämässäni mitään niin mielenkiintoista, että joku haluaisi siitä lukea. En ole innostunut mistään niin fanaattisesti, että voisin perustaa blogin pelkästään yhden aiheen ympärille. Mutta jos jostain tykkään, niin siitä, että saan istua ystävieni kanssa hyvän ruuan äärelle ja jutella. Välillä kepeästi, hauskaa pitäen ja välillä taas hyvinkin syvällisiä asioita pohtien. Kirjoittaminen on ollut minulle aina luontevaa, ja jo ala-asteella opettajani ennusti minusta toimittajaa. No, sitä minusta ei tullut, mutta kirjoittanut olen alaluokkien jälkeenkin mielelläni.  

Kun olin aikani asiaa pohtinut ja lopulta minut myös saatiin ympäripuhuttua tähän bloggaamiseen, piti keksiä blogille naseva nimi. Se ei ollutkaan sitten enää helppoa. Viikon verran pyörittelin erilaisia nimivaihtoehtoja päässäni ja paperilla, ja meinasin tulla hulluksi! Mikä näistä nimistä kuvaisi parhaiten minua ja blogini sisältöä? Mieheni sitten ehdotti Pientä puhetta, ja oikeastaan se osui naulaan kantaan ja kuvaa blogini ajatusta mainiosti: olen vain tavallinen pieni ihminen, joka pohtii erilaisia asioita ja kirjoittaa niistä. En tiedä jääkö nimi pysyväksi, mutta sillä ainakin aloittelen blogitaivaltani. Tuo ajatus ystävien kanssa juttelemisesta on blogini punainen lanka: jaan täällä mietteitäni ja toivon, että joku joskus ehkä kommentoisikin niitä.

Edes nimen keksimisen jälkeen ei ollut helppoa: piti soittaa siskon tytölle ja kysyä nuoremmalta neuvoa miten tämä homma saadaan teknisesti käyntiin. Istuimme puhelimessa yli tunnin ja pähkäilimme asiaa, kunnes lopulta minäkin pääsin kartalle. Puhelun aikana ehdin jo ajatella, että kaikkeen sitä vanha nainen ryhtyy! Blogin kirjoittaminen alkoi tuntua huvittavalta ja erittäin hankalalta, mutta kun leikkiin on ryhdytty, niin kai se pitää loppuun leikkiä.

Yritän siis täyttää blogiani mieltäni askarruttavilla asioilla, joskus hauskoilla, joskus ehkä kipeilläkin, mutta toivottavasti ne ovat ainakin elämänmakuisia. Valokuviakin saattaa tulla, vaikka en taida ihan kaikkea itsestäni täällä paljastaakaan... :)

11 kommenttia:

  1. Heippa! Ilmoittaudun lukijaksi ja heti kättelyssä tunnustan että olen laiska kommentoija. Yritän parhaani kumminkin. Onnea uudelle blogistille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi! Ymmärrän laiskuutesi, olen sellainen itsekin toisten blogien kohdalla :)

      Poista
  2. määki aion lukea, ite vielä jahkailen oman blogin kanssa, mut ehkä jonain päivänä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan blogia kirjoittamaan, odotan innolla tuotoksiasi! :)

      Poista
    2. talviaikaan vois tietty olla joku 'Maukan uunissa hautuu' tyyppinenkin

      Poista
    3. Kyllä! Ja kesällä "Maukan grillissä paistuu"

      Poista
  3. Määki oon täällä!! Hieno nimi ja ihanaa ku kirjotat!

    VastaaPoista
  4. Hyvä Riitta! Sujuvaa tekstiä...

    VastaaPoista
  5. Kiitos ystävät kommenteista ja rohkaisuista!

    VastaaPoista
  6. Hei !
    Hieno juttu :-) . Minullakin on blokisivut, mutta olen vähän laiskasti kirjoitellut. Suurin syy on se tekninen pähkääminen. Kyllä se jo nyt sujuu jollain lailla. En ole valinnut mitään profiilia tai en ainakaan osaa sitä käyttää :-) . Seuraan blokiasi mielelläni ja voin sanoa, että tämä on hauskaa. Älä mieti sitä, että haluatko kertoa maailmalle asoistasi, sillä tuskin kirjoitat tänne mitään mitä et saattaisi bussissa yms. kertoa ystävillesi ja ainahan ympäristö kuulee mitä vieressä puhutaan. Uskon, että blokiasi on mitä mielyttävintä seurata ja ainakin startti oli hyvä. Minun blokini on eläkepäivät tai jotain sellaista. Unohdan aina jopa oman otsakkeeni. Hyvää syksyä ja blokkaillaan. Terveisin Marjatta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hauskaa että sullakin on blogi! Pitää etsiä se jostain tonne mun lukemieni blogien listalle!

      Poista