Mulla on maailman ihanin mies. Turvallinen, viisas ja kiltti. Tapasimme jo hyvin nuorina ja olemme olleet yhdessä jo 22 vuotta, naimisissakin 18. Vanha pari siis. Ajoittain olemme eri asioista eri linjoilla, mutta suurimman osan aikaa ajatuksemme elämästä kulkevat hyvinkin samoja latuja. Vaikka mies on hyvä ja kelvollinen, niin jos jokin miehessä ärsyttää, niin eiköhän ne ole ne tavalliset miehiset jutut: lattialle unohtuneet likaiset sukat ja ajoittain esiintyvä käsittämätön putkiaivoajattelu, mutta jos muut asiat kerran hoituvat, kuka jaksaa välittää?
Tulin ensimmäistä kertaa äidiksi 28-vuotiaana, jolloin tyttäremme syntyi. Hän oli erittäin toivottu lapsi, vaikka omat opiskeluni olivat vielä kesken. Elämämme muuttui kertaheitolla. Muistan edelleen sen tunteen, kun istuimme miehen kanssa kuumana kesäpäivänä ulkona viikon ikäinen tyttö vaunuissa ja mietimme, että tätäkö tämä nyt tulee olemaan. Tyttö valvoo kaiket yöt ja me mukana... :) Onneksi elämä tasoittui aika pian ensimmäisten kuukausien jälkeen ja elämä palautui ainakin jollakin tasolla raiteilleen.
Tytön ollessa 3-vuotias syntyi kuopuksemme, ihana terve poikalapsi, jota olimme toivoneetkin. Tuntui, että perheidyllimme oli täydellinen. Poika oli melkoisen vaativa vauva ja elimme pitkään tosi väsyneessä mielentilassa. Pojan ollessa parivuotias alkoi käydä ilmeiseksi, ettei kaikki ole kohdallaan. Pääsimme tutkimuksiin ja kun poika oli vähän yli 3-vuotias saimme diagnoosin, jossa todettiin hänellä olevan autismin kirjon piirteitä ja muutamia siihen usein liittyviä ominaisuuksia kuten jumiutumista, omaehtoisuutta ja kielen kehityksen häiriöitä. Diagnoosi ei tullut enää siinä vaiheessa yllätyksenä, mutta siitä hetkestä lähtien voin jakaa perheen elämän kahteen osaan: aikaan, jolloin kaikki oli normaalisti, ja aikaan, jolloin alkoi uusi normaali.
Tällaista perhettä siis luotsaan. Mainioita lapsia kumpikin. Toisinaan voisin sanoa, että kamalan ihana, toisinaan taas ihanan kamala perhe :) Niin kuin varmaan moni muukin. Tulen myöhemmin kertomaan lisää elämästäni erityislapsen äitinä, koska se on muokannut minua enemmän kuin mikään muu tähän mennessä. Koen myös tarpeelliseksi kertoa elämästä perheessä, jossa yhden jäsenen piuhat ovat yhdistyneet hieman eri tavalla kuin muiden jäsenten.
Kaikesta huolimatta, elämä on hyvää ja tämä pitää paikkansa:
Kirjoitat ihanasti. Osaan hyvin kuvitella tuon mitkä kirjoitat miehestäsi, sillä vaikka en tunne hänen siviiliminäänsä, niin me varmaan työssä vilautimme toisillemme tavallista enenmmän sitä ihan arkista siviili-ihmistämme. Sinun miehelläsi on minulle kuitenkin erityismerkitys, joka ei liity aikaan eikä paikkaan :-) . Hän auttoi minut löytämään , aukaisemaan ja astumaan sisään ovesta, joka on ollut elämäni merkittävin askel.
VastaaPoistaKirjoitit pojastasi ja sanoit erityislapsen kasvattneen Sinua ihmisenä paljon. Se on helppo ymmärtää, sillä se asettaa kaikki arvot kohdalleen. Se mitä elämässä on parasta on myös usein raskainta.
Sopiiko teidän tulla viikon 50 viikonloppuna ajelulle Kemiöön. Voin tehdä jotain ruokaa. Ps. Sano miehellesi, että teen pastaa, riisi, broileria yms.. :-D
Ihana Marjatta! Olet niin oikeassa, raskaat jutut ovat usein niitä parhaita - vaikka ei se siltä aina tunnu :) Palataan tuohon vierailuun vähän lähempänä, nyt ei vielä osaa oikein sanoa joulukuusta, mutta tulemme varmasti jossain vaiheessa käymään. Kiitos kutsusta!
Poista<3
VastaaPoista