Kesä! Viime aikoina vähän viileä kesä, mutta kesä kuitenkin. Sain tänä kesänä päähäni, että haluan kesämekon. Tai olen oikeastaan jo useana kesänä sellaisen halunnut, tänä kesänä olen oikein todella yrittänyt löytää sopivaa mekkoa. Alunperin halusin mekon, joka olisi oikein kesäinen, liehuva maksimekko, tähän tyyliin:
Kuva: KappAhl
Mutta sovitettuani näitä tämän tyylisiä mekkoja, ne eivät sittenkään tuntuneet omalta. Sen sijaan löysin KappAhlin mallistosta mekon, jota en meinaa nyt saada mielestäni ja luulenpa, että käyn sen vielä hakemassa omakseni. Syy miksi se on vieläkin siellä kaupan rekillä, löytyy vyötärönseudulta: mahamakkarat saisivat olla kyllä hieman pienemmät. Toisaalta, haluaisin toteuttaa ajatusta, jota myös blogi nimeltä Tyyliä metsästämässä edustaa, että jokaisella meistä on kroppa ja sen verhoaminen mieleisiinsä vaatteisiin on ihan ok. Muualla maailmalla tätä pukeutumisideologiaa toteutetaan tuosta vaan, mutta meillä Suomessa on selkeästi enemmän kyttäyskulttuuria ja pullukoiden oletetaan verhoavan itsensä lähinnä kaapuihin kesälläkin. Itse ainakin koen, että pukeutuminen on Suomessa kovin, kovin hankalaa nimenomaan asenteellisen ilmapiirin takia. Mutta viime aikoina olen ajatellut uhmata moista ajattelumallia ja todeta, että nelikymppisenä voin pukeutua miten haluan ja olla ylpeä itsestäni terveellä tavalla vaikka kropassa parantelemisen varaa olisikin.
Unelmieni kesämekko löytyy siis alapuolelta ja toivottavasti kohta myös vaatekaapistani!
Kuva: KappAhl
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti