Vuosi alkaa kääntyä lopuilleen ja lienee aika kirjoitella viimeinen blogikirjoitus. Joulukuu on sujahtanut ohi kovalla vauhdilla ja vasta nyt alan ymmärtää, että joulu on muutaman päivän päässä. Itse en ole ehtinyt liiemmälti tunnelmoimaan, mutta muu väki perheessä on soitellut joululauluja ja pikku hiljaa tunnelmointi on tarttunut minuunkin.
Joulukuu alkoi isolla kiireellä töissä. Oli aikamoista painetta suoriutua työtehtävistä kunnialla, jotta jouluna ei tarvitsisi miettiä kesken jääneitä asioita. Sen lisäksi muutamat harrastukset ottivat aikansa ja viikot olivatkin täysin ohjelmoituja. Kuun puolivälissä iski flunssa: ensin kurkkukipu, sitten pieni kuume ja lopulta myös nuha. Tiiviin työtahdin takia olin töistä pois vain 1,5 päivää ja menin taas töihin lähes äänettömänä. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että liikuntaa ei ole tarvinnut puolikuntoisuuden takia juuri harrastaa. Viimeiset kaksi viikkoa olen siis yskinyt ja niistänyt. Nyt alan jo hiljalleen kuntoutua, mutta taudin takia viime tippaan jääneet jouluvalmistelut on sen verran pahasti kesken ettei vapaa-ajan ongelmia juuri ole. Liikkumaan pääsen aikaisintaan joulun jälkeen, sitä ennen en edes yritä, sen verran vielä yskittää.
Mutta miten muuten projekti on edennyt? Suht mukavasti sanoisin. Alussa ajattelin, että saisin jouluun mennessä 10 kg pudotettua, mutta aika pian kävi selväksi, että tavoite oli liian kunnianhimoinen. Pudotin tavoitteen 8 kiloon, mutta lopputulos on kutakuinkin 6 kg miinusta. Mutta en valita! Olen tyytyväinen jokaisesta pudotetusta kilosta, jokainen on vienyt minua lähemmäs terveempää elämää. Jouluna vedän vähän henkeä, mutta sen jälkeen homma jatkuu taas. Unelmoin siitä, että kesälomaan mennessä painoa olisi pudonnut kaikkiaan 15 kg... se on mahdollista saavuttaa, mutta vaatii työtä ja itsekuria.
Nyt rauhoitun viettämään aikaa perheeni kanssa, syömään hyvin ja lepäämään. Elämä on juuri nyt niin hyvää kuin vain voi olla, ja edessä siintävät uudet metkut uudelle vuodelle. Rauhallista joulua ja onnellista vuotta 2015 jokaiselle blogini lukijalle!
Oikein onnellista ja puuhakasta uutta vuotta 2015 myös Sinulle ja perheellesi.
VastaaPoista