Back to basics

Olen kirjoittanut jo ainakin viisi postausta siitä mitä elämäntaparemontilleni kuuluu, mutta en ole vielä kertaakaan julkaissut sitä. Syy siihen on yksinkertainen: sille ei kuulu mitään. Tai vähintäänkin huonoa. Olen ollut alkuvuoden erittäin laiskalla päällä enkä ole urheillut ollenkaan niin paljon kuin oli tarkoitus. Kutsun tätä mielen laiskuudeksi. Aikaa ja mahdollisuuksia olisi ollut, mutta minä en vaan ole viitsinyt! Olen tästä laiskuudesta itselleni hippasen vihainenkin, koska en keksi mitään järkevää syytä liikunnan välttelemiselle, olen ihan laiskuuttani istuskellut sohvalla kaikki illat. (Toki välissä oli vähän sairasteluakin, mutta ei se kaikkea laiskottelua selitä.)

Näin ollen elämäntaparemonttini on junnannut paikallaan. Olen yrittänyt aloittaa aina uudestaan, mutta kovin lyhytjänteistä tämä on ollut. Oikeastaan olen ollut hyvin turhautunut siihen, että päästin tilanteen taas tähän pisteeseen: annoin itseni lihoa takaisin ja jämähtää sohvalle, varsinkin kun sain niin hyvän alun terveempään elämään. Näin aika tavalla vaivaa ja sitten yhdessä syksyssä napsin kiloja takaisin. Aika tyhmää.

Tästä sitten ajauduinkin aikamoiseen kierteeseen, joka päätyi siihen pisteeseen etten enää uskonut onnistuvani painonhallinnassa ikinä. Tulin siihen tulokseen, että minut on tuomittu paksukaiseksi loppuiäkseni ellen sitten osallistu Jutan superdieetit ohjelmaan ja ala syödä pelkkää rahkaa ja ananasta tai ateriankorvikkeita. Sitä kautta myös itseinho alkoi vallata ajatuksia. Se, mihin joskus uskoin, että olen ansainnut onnistumisen myös tällä saralla, oli kaikki kadonnut. Tätä itsesäälissä kieriskelyä ei helpottanut se, kun mielestäni laihoilta näyttävät ihmiset valittelivat kilon lihomistaan tai sitä, että eivät ehtineet salille kuin 5 kertaa viikossa. Joopa joo. 

Viime päivinä olen miettinyt, että pitäisikö nyt kuitenkin taas palata maan pinnalle. Eihän oikein syöminen ole ydinfysiikkaa eikä rakettitiedettä, vaan pieniä valintoja joka päivä. Eihän liikunnan tarvitse olla kolmea body pump tuntia peräkkäin, jos nyt vaikka muutaman kerran viikossa kävisi puolen tunnin lenkillä, siinä olisi jo alku. Miksi tavoitteiden pitää olla niin järkyttävän suureellisia? Kuka niitä oikein keksii?!

Pohdinnan lopputulos: minä yritän taas kerran. Muistutan itselleni, että olen ennenkin onnistunut eikä mitään ole vielä menetetty. Minä tiedän kuinka tavoitteeseen päästään, nyt pitää vain tehdä se. Pitää päättää haluanko elää pitkän ja terveen elämän vai haluanko hetken nautinnon, jonka ruoka sillä hetkellä antaa. Pitää päättää tykätä itsestään niin paljon, että uskoo ansaitsevansa parempaa. Loppujen lopuksi elämäntapojen muutos tapahtuu korvien välissä. 

Itkun ABC

Tulipa tässä mieleen viikon päätteksi pohtia itkemistä, minä kun itkeä tirautan vähintään kerran viikossa. Mikä minua sitten itkettää? Tässä muutama esimerkki:

1. Väsymys ja stressi
Jos en saa nukkua tarpeeksi, musta tulee lopulta itkuinen. Väsymys yhdistettynä stressiin on pahinta myrkkyä. Tällä viikolla aloin yhtenä aamuna itkeä sitä, että unohdin laittaa edellisenä päivänä ostamani ruisleivät pakastimeen ja nyt ne kuivuivat kaapissa ja menisivät hukkaan, koska kukaan ei halua syödä kuivaa ruisleipää. 

2. Myötätuntoitku
Jos joku itkee, minäkin itken. Ei sillä niin väliä olenko hautajaisissa missä näen omaisten surevan ja itkevän, vai katsonko Hurjaa remonttia ja näen perheen itkevän onnesta uuden talonsa kynnyksellä. Fakta vaan on, että jos joku itkee, minäkin itken. Poikkeuksen tekevät lapset, joiden kanssa en ala itkeä joka kerta - onneksi. 

3. Oma lapset
Joskus kun ajattelen omia lapsiani ja heidän tulevaisuuttaan, alan itkeä. Joskus kun vain katselen heitä, liikutun ja alan itkeä. Joskus kun ajattelen miten onnekas olen, kun minulla on oma perhe, alan itkeä.

4. Kun sattuu
Olen muutaman kerran ollut tilanteessa, jolloin johonkin ruumiinosaan on sattunut niin paljon, että olen itkenyt. Lähimenneisyydestä muistan silmäluomessani olleen ihorikon ja ilmeisesti ruokamyrkytyksestä saamani vatsakivun, jotka veivät itkun partaalle.

5. Elokuvat
Jos olen oikeassa mielentilassa, itken myös elokuvia katsellessa. Pahin itkettäjä on tähän mennessä ollut elokuva Äideistä parhain. Sitä katsellessa ei kyynelvirta meinannut ehtyä millään.

6. Surulliset asiat/luopuminen jostain/isot muutokset
Yksinkertaisesti surulliset asiat ja varsinkin jostain tärkeästä asiasta luopuminen itkettää. Tälläkin viikolla itkin luopumisprosessia, joka on ollut käynnissä jo pitkään ja joka taas nytkähti askeleen verran pidemmälle.

7. Kun oikein naurattaa
Kun kuulen oikein hyvän jutun, nauran vedet silmissä. Yleensä näihin tilanteisiin liittyvät hyvät ystävät.

8. Omat sanat
Täytyy todeta, että joskus liikutun omista sanoistani. Kun kerron juttua, joka on aikanaan liikuttanut minua, kyyneleet kihoavat helposti silmiini. Se on joskus erittäinkin noloa, mutta minkäs teet :)

Keski-ikäisen vaatekriisi osa II

Kirjoittelin jokin aika sitten vaatekriisistä, joka oikeastaan johtui suurimmaksi osaksi värianalyysin aiheuttamasta shokista. No, shokki on nyt kutakuinkin selätetty ja asiaa riitttävän kauan pureskeltuani, alan tottua uusiin väreihin ja jopa pitää niistä. Pitämistä helpottaa se, kun huomaan, että ne oikeasti sopivat minulle! Ostin jopa oranssin värisen neulejakun, joka on multa aikamoinen saavutus. Mustaa käytän edelleen, mutta huomattavasti vähemmän ja yritän saada aina kasvoja vasten jotain muuta väriä kuin mustaa, etten näytä niin kalpealta. Huivit on tähän tarkoitukseen todella hyviä.

No, olen siis havainnut myös toisenlaista vaatekriisiä, siitä siis tämä osa II. Tämä kriisi liittyykin enemmän tyyliin ja laatuun. Joillakin tämä pukeutumisen aikuistumistrendi alkaa jo kolmenkympin tienoilla, mutta mun piti näköjään päästä nelikymppiseksi asti. Olen tähän asti pelännyt tätimäistä tyyliä ja siksi olen karttanut tietynlaisia vaatteita kuin ruttoa, mutta viime aikoina olen alkanut kaivata kaappiini lisää laatua ja ajattomuutta. En ole koskaan ollut ihan viimeisimpien trendien perään, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän haluan ajattomia ja klassisia tyylejä. Pinterest on pullollaan kuvia vaatteista ja asukokonaisuuksista, joita haluan. Tässä parhaat palat:

 

 

kuvat: Pinterest

Eivät nämä kovin tätimäisiltä näytä, vai mitä? ;) Näissä voisi lähteä sekä töihin että vapaa-ajan viettoon. Monikäyttöisiä, selkeitä linjoja ja ajattomia tyylejä - niistä mä tykkään. 

Vain kaksi asiaa erottaa mut näistä vaatteista:

1) en raaski sijoittaa yksittäiseen vaatteeseen ihan niin paljon kuin pitäisi,

ja ennen kaikkea

2) näyttääkseni haluamissani vaatteissa hyvältä pitäisi laihduttaa aika pajon. Siihen on vielä pitkä matka (... huoh...). Onneksi voi sentään haaveilla :)