Viikonlopun oppitunnit

Vaikka laihdutan, lauantaisin vietän herkkupäivää. Hyvin ansaittua sellaista. Olen järkeillyt mielestäni ihan viisaasti, että jos kiellän itseltäni kaikki herkut, kestän sitä ehkä viikon tai kaksi, ja sen jälkeen antaudun silmittömän syöpöttelyn valtaan. Tähän järkeilyyn on olemassa vahvat empiiriset havainnot menneiltä vuosilta, joten olen suonut itselleni tuon yhden herkuttelupäivän viikossa. Silloinkin on tarkoitus herkutella kohtuudella eikä mättää kaikkea mahdollista suuhunsa.

Mutta minkäs teet, kun entiset herkuttelutavat ovat vielä tuoreessa muistissa! Olen jo useamman viikon ajan syönyt terveellisesti ja vältellyt ylimääräistä sokeria ja näin ollen olen vieroittunut liiallisesta makeansyönnistä. Jotenkin mun pääni ei vaan meinaa tätä vielä ymmärtää, vaan ikään kuin vanhasta muistista hankin herkkuja aivan tolkuttomasti. Sitten hieman niitä syötyäni, tajuan ettei maha vedä niitä enää entiseen malliin. Mutta koska herkkuja on saatavilla, en osaa lopettaa vaikkei mieli teekään. 

Tämä on mun mielestä ihan hullua! Miten ihmisen mieli voikin olla niin kankea muuttumaan?

Sen lisäksi, että huomasin ahtavani itseeni herkkuja entiseen malliin vaikka ei tehnyt mieli, tulin syöneeksi hampurilaisaterian. Syötyäni ateriasta noin puolet, tajusin, että mulla oli oikeastaan aika paha olo. Mieleeni tuli ajatus, että tämä ei ole enää mun ruokaa ja päätin, etten ihan nopeasti syö vastaavaa annosta uudestaan. 

Viikonlopun oppitunnit ovat siis tässä:

1) Osta herkkuja maltillisesti. Syö mieluummin vähän kerrallaan ja useammin kuin yhdellä istumalla koko viikon herkkutarpeet. Herkuista ei tarvitse luopua, mutta annokset on hyvä suhteuttaa nykyiseen ruokavalioon ja annoskokoihin.

2) Runsaan hiilihydraattipitoinen ateria tekee pahan olon. Vaikka en karppausta varsinaisesti kannatakaan, olen huomannut, että hiilihydraatteja kannattaa vähentää jonkin verran, koska ne turvottavat, väsyttävät ja lisäävät painoa. Ainakin itselläni hiilihydraattien vähentäminen on parantanut oloa. Tällä tarkoitan esimerkiksi leivän määrän vähentämistä, en kaiken hiilihydraatin hylkäämistä.

3) Mieli sopeutuu hitaasti muutoksiin. Jos on tottunut vuosikausia syömään tietyllä tavalla, mieli pitäytyy vanhoissa tavoissa pitkään. Mulla tämä näkyy niin, että ostan hirvittävät määrät herkkuja, vaikka yksi suklaapatukka voisi riittää.

Mieli seuraa hitaasti mukana muutoksissa, mutta pikku hiljaa opin miten olisi hyvä syödä. Herkuista en aio luopua kokonaan, koska sellainen äärimmäisyys ei sovi mulle ollenkaan. Haluan oppia syömään kaikkea kohtuudella niin, että voin noudattaa tätä elämäntapaa loppuelämäni. Rahkaa syömällä siihen ei pääse.