Jumi

Jokin aika sitten mulla meni laihduttamisen saralla lujaa. Kuntoilu ja syöminen sujui hyvin, tapahtui edistymistä ja tuloksia tuli. Sain itse asiassa pudotettua ensimmäiset viisi kiloa (jei!) ja jaksoin juosta kerralla kaksi kilometriä (jei!). Mulle isoja etappeja, varsinkin tuo kaksi kilometriä. Mutta sitten iski jumi ja sitten onkin jumitettu tässä noin viidessä kilossa hyvä tovi. 

Jumituksen syytkin on osittain tiedossa. Parina viikonloppuna syöminen karkasi käsistä ja niiden sulattelemisessa meni useampi päivä, mutta kaikkea nekään ei sentään selitä. Yhdessä vaiheessa aloin rajoittaa syömistä jo liikaakin ja tunsin olevani vähän väsähtänyt. Olin selkeästi hiilihydraattien tarpeessa, varsinkin kun harrastin liikuntaa sitäkin tarvittiin. Mutta tunnustan myös, että syksyn pimeissä illoissa syömisen hallinta tuntuu vaikealta. Viime aikoina mua on vaivannut ihan tolkuton suklaanhimo. Yritän hillitä sitä kohtuullisella suklaan syönnillä, mutta kohtuus on niin venyvä käsite... ;)

Liikunnasta aloin jo saada kiksejä, mutta tänään juoksumatolla iski ekaa kertaa totaalinen stoppi. Jalat oli tönkkönä eikä askellus kulkenut sitten ollenkaan. Tuli mieleen, että mahtaneeko kroppa olla oikein kunnolla palautunut viime treenistä, jolloin vedin itseni kieltämättä melko tiukille. Joskus on hyvä antaa vaan olla, ja niinpä jätin juoksemisen vähemmälle ja rääkkäsin kroppaa kuntosalin puolella senkin edestä.

Juuri nyt tuntuu, että laihtuminen on tosi paljon korvien välistä kiinni. Tekisi mieli luovuttaa ja vain syödä. Toisaalta olotila on kevyempi ja parempi, kun ei koko ajan syö. Mieliteoista ei vaan tahdo päästä irti! Ajattelin nyt silti kuitenkin taistella jouluun asti ennen kuin annan itseni pieneksi hetkeksi levähtää. Yritän pitää motivaatiota yllä kuvittelemalla itseni kivoihin kesävaatteisiin. Se ihan oikeasti auttaa jaksamaan.