Välitodistus

Vuosi alkaa kääntyä lopuilleen ja lienee aika kirjoitella viimeinen blogikirjoitus. Joulukuu on sujahtanut ohi kovalla vauhdilla ja vasta nyt alan ymmärtää, että joulu on muutaman päivän päässä. Itse en ole ehtinyt liiemmälti tunnelmoimaan, mutta muu väki perheessä on soitellut joululauluja ja pikku hiljaa tunnelmointi on tarttunut minuunkin. 

Joulukuu alkoi isolla kiireellä töissä. Oli aikamoista painetta suoriutua työtehtävistä kunnialla, jotta jouluna ei tarvitsisi miettiä kesken jääneitä asioita. Sen lisäksi muutamat harrastukset ottivat aikansa ja viikot olivatkin täysin ohjelmoituja. Kuun puolivälissä iski flunssa: ensin kurkkukipu, sitten pieni kuume ja lopulta myös nuha. Tiiviin työtahdin takia olin töistä pois vain 1,5 päivää ja menin taas töihin lähes äänettömänä. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että liikuntaa ei ole tarvinnut puolikuntoisuuden takia juuri harrastaa. Viimeiset kaksi viikkoa olen siis yskinyt ja niistänyt. Nyt alan jo hiljalleen kuntoutua, mutta taudin takia viime tippaan jääneet jouluvalmistelut on sen verran pahasti kesken ettei vapaa-ajan ongelmia juuri ole. Liikkumaan pääsen aikaisintaan joulun jälkeen, sitä ennen en edes yritä, sen verran vielä yskittää.

Mutta miten muuten projekti on edennyt? Suht mukavasti sanoisin. Alussa ajattelin, että saisin jouluun mennessä 10 kg pudotettua, mutta aika pian kävi selväksi, että tavoite oli liian kunnianhimoinen. Pudotin tavoitteen 8 kiloon, mutta lopputulos on kutakuinkin 6 kg miinusta. Mutta en valita! Olen tyytyväinen jokaisesta pudotetusta kilosta, jokainen on vienyt minua lähemmäs terveempää elämää. Jouluna vedän vähän henkeä, mutta sen jälkeen homma jatkuu taas. Unelmoin siitä, että kesälomaan mennessä painoa olisi pudonnut kaikkiaan 15 kg... se on mahdollista saavuttaa, mutta vaatii työtä ja itsekuria.

Nyt rauhoitun viettämään aikaa perheeni kanssa, syömään hyvin ja lepäämään. Elämä on juuri nyt niin hyvää kuin vain voi olla, ja edessä siintävät uudet metkut uudelle vuodelle. Rauhallista joulua ja onnellista vuotta 2015 jokaiselle blogini lukijalle!

Jumi

Jokin aika sitten mulla meni laihduttamisen saralla lujaa. Kuntoilu ja syöminen sujui hyvin, tapahtui edistymistä ja tuloksia tuli. Sain itse asiassa pudotettua ensimmäiset viisi kiloa (jei!) ja jaksoin juosta kerralla kaksi kilometriä (jei!). Mulle isoja etappeja, varsinkin tuo kaksi kilometriä. Mutta sitten iski jumi ja sitten onkin jumitettu tässä noin viidessä kilossa hyvä tovi. 

Jumituksen syytkin on osittain tiedossa. Parina viikonloppuna syöminen karkasi käsistä ja niiden sulattelemisessa meni useampi päivä, mutta kaikkea nekään ei sentään selitä. Yhdessä vaiheessa aloin rajoittaa syömistä jo liikaakin ja tunsin olevani vähän väsähtänyt. Olin selkeästi hiilihydraattien tarpeessa, varsinkin kun harrastin liikuntaa sitäkin tarvittiin. Mutta tunnustan myös, että syksyn pimeissä illoissa syömisen hallinta tuntuu vaikealta. Viime aikoina mua on vaivannut ihan tolkuton suklaanhimo. Yritän hillitä sitä kohtuullisella suklaan syönnillä, mutta kohtuus on niin venyvä käsite... ;)

Liikunnasta aloin jo saada kiksejä, mutta tänään juoksumatolla iski ekaa kertaa totaalinen stoppi. Jalat oli tönkkönä eikä askellus kulkenut sitten ollenkaan. Tuli mieleen, että mahtaneeko kroppa olla oikein kunnolla palautunut viime treenistä, jolloin vedin itseni kieltämättä melko tiukille. Joskus on hyvä antaa vaan olla, ja niinpä jätin juoksemisen vähemmälle ja rääkkäsin kroppaa kuntosalin puolella senkin edestä.

Juuri nyt tuntuu, että laihtuminen on tosi paljon korvien välistä kiinni. Tekisi mieli luovuttaa ja vain syödä. Toisaalta olotila on kevyempi ja parempi, kun ei koko ajan syö. Mieliteoista ei vaan tahdo päästä irti! Ajattelin nyt silti kuitenkin taistella jouluun asti ennen kuin annan itseni pieneksi hetkeksi levähtää. Yritän pitää motivaatiota yllä kuvittelemalla itseni kivoihin kesävaatteisiin. Se ihan oikeasti auttaa jaksamaan.

Kun pullukka meni kuntosalille

Nyt on tultu siihen vuodenaikaan, jolloin mua on vaikea saada ulos urheilemaan. Kylmä tuuli ja pimeys on sen verran luotaan työntäviä, että liikun mieluummin sisätiloissa. Tosin viime aikoina liikkuminen on tuntunut taas vastenmieliseltä ja olen joutunut suorastaan pakottamaan itseni tekemään jotain. Osittain tähän vaikuttaa se, että elän tämän syksyn kiireisimpiä viikkoja ja kun tulee vapaailta vastaan, ei ensimmäisenä tule treeni mieleen vaan ennemminkin lepo.

Viikko sitten päätin kuitenkin hyödyntää työpaikalta saadut liikuntasetelit ja otin jäsenyyden uudelle kuntosalille. Olen kuntoilijana hieman yksinäinen susi, tykkään tehdä treenini omassa rauhassa ja omaan tahtiin. En missään nimessä halua mennä ryhmäliikuntatunneille sutjakoiden nuorten tyttöjen joukkoon (joo joo, on siellä muitakin). Seuraava ajatus voi tuntua jopa hivenen hölmöltä, mutta mä olen vähän ahtaanpaikankammoinen ja ajatus siitä, että olen suljetussa salissa muiden keskellä, on vähän ahdistava. Tästäkin on kokemuksia. En sano, etten koskaan mene ryhmäliikuntatunnille, mutta ainakaan nyt en kaipaa sellaista. Haluan vain päästä kuntosalille ja juoksumatolle. Tykkään rehkiä yksikseni, miksei myös kaverin kanssa, mutta en halua sitoa itseäni jumppien aikatauluihin. Tässä suhteessa mä olen vähän hankala tyyppi ;)

No, nyt on pullukka siis mennyt kuntosalille. Ensimmäinen ajatus oli, että joka puolella on vain varsinaisia muskelimiehiä, jotka katselivat kulmien alta mitä pullukka oikein salilla touhusi. Tunsin olevani totaalisen väärässä paikassa. Aikani katselin ympärilleni (ja olin tekevinäni jotain) ja huomasin, että suurin osa porukasta olikin aika tavallisia kuntoilijoita. Muskelimiehet saivat puolestani katsella pullukkaa minkä kerkesivät, ajattelin, että olen maksanut jäsenyyden ja mullakin on oikeus olla täällä! Tänään kävin salilla jo toisen kerran ja homma hoitui jo huomattavasti paremmin enkä ollut enää niin aralla mielellä. Silti huomaan, että sitä menee helposti siihen ajatukseen, että en saisi siellä olla, koska olen pullukka ja huonokuntoinen. Tässä on vielä vähän työstettävää enkä ollenkaan usko olevani ainoa, joka ajattelee itsestään vähättelevästi itseään edistyneempien kuntoilijoiden läsnäollessa. Jokainen kuitenkin aloittaa omalta tasoltaan ja asettaa omat tavoitteensa. Musta on hienoa, kun kuntosalilla näkee kaiken kokoisia ja näköisiä ihmisiä, jostainhan sitä on aloitettava. Eli eikun pullukat rohkeasti liikkeelle!

Viikonlopun oppitunnit

Vaikka laihdutan, lauantaisin vietän herkkupäivää. Hyvin ansaittua sellaista. Olen järkeillyt mielestäni ihan viisaasti, että jos kiellän itseltäni kaikki herkut, kestän sitä ehkä viikon tai kaksi, ja sen jälkeen antaudun silmittömän syöpöttelyn valtaan. Tähän järkeilyyn on olemassa vahvat empiiriset havainnot menneiltä vuosilta, joten olen suonut itselleni tuon yhden herkuttelupäivän viikossa. Silloinkin on tarkoitus herkutella kohtuudella eikä mättää kaikkea mahdollista suuhunsa.

Mutta minkäs teet, kun entiset herkuttelutavat ovat vielä tuoreessa muistissa! Olen jo useamman viikon ajan syönyt terveellisesti ja vältellyt ylimääräistä sokeria ja näin ollen olen vieroittunut liiallisesta makeansyönnistä. Jotenkin mun pääni ei vaan meinaa tätä vielä ymmärtää, vaan ikään kuin vanhasta muistista hankin herkkuja aivan tolkuttomasti. Sitten hieman niitä syötyäni, tajuan ettei maha vedä niitä enää entiseen malliin. Mutta koska herkkuja on saatavilla, en osaa lopettaa vaikkei mieli teekään. 

Tämä on mun mielestä ihan hullua! Miten ihmisen mieli voikin olla niin kankea muuttumaan?

Sen lisäksi, että huomasin ahtavani itseeni herkkuja entiseen malliin vaikka ei tehnyt mieli, tulin syöneeksi hampurilaisaterian. Syötyäni ateriasta noin puolet, tajusin, että mulla oli oikeastaan aika paha olo. Mieleeni tuli ajatus, että tämä ei ole enää mun ruokaa ja päätin, etten ihan nopeasti syö vastaavaa annosta uudestaan. 

Viikonlopun oppitunnit ovat siis tässä:

1) Osta herkkuja maltillisesti. Syö mieluummin vähän kerrallaan ja useammin kuin yhdellä istumalla koko viikon herkkutarpeet. Herkuista ei tarvitse luopua, mutta annokset on hyvä suhteuttaa nykyiseen ruokavalioon ja annoskokoihin.

2) Runsaan hiilihydraattipitoinen ateria tekee pahan olon. Vaikka en karppausta varsinaisesti kannatakaan, olen huomannut, että hiilihydraatteja kannattaa vähentää jonkin verran, koska ne turvottavat, väsyttävät ja lisäävät painoa. Ainakin itselläni hiilihydraattien vähentäminen on parantanut oloa. Tällä tarkoitan esimerkiksi leivän määrän vähentämistä, en kaiken hiilihydraatin hylkäämistä.

3) Mieli sopeutuu hitaasti muutoksiin. Jos on tottunut vuosikausia syömään tietyllä tavalla, mieli pitäytyy vanhoissa tavoissa pitkään. Mulla tämä näkyy niin, että ostan hirvittävät määrät herkkuja, vaikka yksi suklaapatukka voisi riittää.

Mieli seuraa hitaasti mukana muutoksissa, mutta pikku hiljaa opin miten olisi hyvä syödä. Herkuista en aio luopua kokonaan, koska sellainen äärimmäisyys ei sovi mulle ollenkaan. Haluan oppia syömään kaikkea kohtuudella niin, että voin noudattaa tätä elämäntapaa loppuelämäni. Rahkaa syömällä siihen ei pääse.

Getting slim my way

Takana on erittäin kiireiset pari viikkoa. Töitä, harrastuksia ja opiskeluja on piisannut, mutta olen pikku hiljaa saanut kiinni laihduttamisesta. Mun onkin pitänyt kertoa teille millä menetelmällä laihduttelen, mutta se on vähän unohtunut. No, olen vannoutunut Patrik Borg fani eli uskon ihan tavalliseen ruokaan myös laihdutettaessa. Niille, jotka eivät tiedä kuka Patrik Borg on, voin kertoa, että hän on tunnettu ravitsemusasiantuntija, joka puhuu kohtuullisen syömisen puolesta.Tämä tarkoittaa sitä, että laihtuakseen ei tarvitse muuttaa ruokavaliotaan radikaalisti vaan tavallista ruokaa syömällä pääsee yhtä hyviin tuloksiin - hitaammin tosin, mutta ehkä kroppaystävällisemmin, kun paino ei putoa liian nopeasti. Luin Borgin kirjoja pari vuotta sitten ja sain niistä aikamoisia oivalluksia. Hauskin oivallus oli se, miten ihmiset usein lopettavat banaanin syömisen laihduttaessaan, "koska siinä on niin paljon kaloreita." Borg totesi ykskantaan, että ei kukaan ole banaania syömällä lihonut. Ajatus oli niin totta itsenikin kohdalla. Siitä lähtien olen pyrkinyt syömään tasapainoisesti kaikista ruokaryhmistä, mutta kohtuudella. En varsinaisesti kiellä itseltäni mitään, mutta todellisuudessa ruokavaliota on pakko hiukan muuttaa, jotta tuloksia syntyy. Kohtuusajatus on mulle kuitenkin paras tapa laihtua, sillä en ole oikein hyvä äärimmäisyyksissä.

Alkusyksyn yritin laihtua muuttamatta asioita juurikaan. Olin laihtuttavinani, mutta lopputulos oli se, että sen minkä viikolla laihduin, lihoin takaisin viikonloppuna. Pari viikkoa sitten päätin tarkistaa syömisiäni hieman ja sen jälkeen on tullut myös tulosta. Päiväni koostuu tällä hetkellä suurin piirtein seuraavista syömisistä:

n. klo 7.30 aamupala: useimmiten neljän viljan puuroa rasvattomalla maidolla, keitetty kananmuna, joskus myös pieni ruisleipä

n. klo 10 välipala: 1 banaani

n. 12 lounas: runsas lounassalaatti (esim. kanaa/lohta) tai tavallinen kotiruoka (keittoa, pastaruokia, mitä vaan) + lisukesalaatti

n. klo 15 välipala: esimerkiksi miniporkkanoita tai omena

n. klo 17 - 17.30 päivällinen: runsas salaatti/tavallinen kotiruoka/pari palaa ruisleipää

n. klo 20.30 - 21 iltapala: maustamatonta jogurttia muromyslillä

Kuten huomaatte ruokailukertoja on peräti kuusi kappaletta. En syö ruokakorvikkeita, proteiinirahkoja, ananasta, raejuustoa kilokaupalla enkä kaalikeittoakaan. Syön tavallista ruokaa, sitä samaa ruokaa, jota tarjoan muullekin perheelle. Päivän kokonaisannos ratkaisee syökö liikaa vai liian vähän. En ole suostunut laskemaan kaloreita tai punnitsemaan ruokiani, minä en vain jaksa sellaista hifistelyä. Syömisessä on säilyttävä hauskuus ja rentous, ja jos alan punnita ja laskea, minulta menee yksinkertaisesti maku koko hommaan. Toistaiseksi olen tällä menetelmällä saanut tulostakin aikaan. Tällä tavalla laihtuu noin puoli kiloa viikossa, ja se riittää minulle. Jos haluaa tuloksia nopeampaan tahtiin, tämä ei ole hyvä tapa laihtua. Mutta koska haluan pitää elämän mahdollisimman normaalina ja oppia syömään tavalla, jolla voin syödä loppuelämäni, en ole kiinnostunut nopeista laihdutustavoista. Tiedostan toki, että jossain vaiheessa syömistä on vähennettävä radikaalimmin, mutta sen kanssa ei ole vielä kiire.

Lenkkeilyä ehdin harrastaa vaihtelevasti, pari viikkoa sitten tein 3 lenkkiä viikon aikana, viime viikolla ehdin vain yhdelle lenkille ja tällä viikolla näyttäisi siltä, että pari kertaa taitaa olla maksimi. Tärkeintä on se miten syö, liikunta sitten tukee laihtumista.

Ja sitten tuloksiin: painoani en aio teille (ainakaan vielä) paljastaa, mutta nyt painoa on pudonnut 3,5 kg - JEEEE! Mikäli jatkan tällä linjalla, kesään mennessä on pudonnut jo ihan kiva määrä. Let see how it goes :)

Getting old?

Aika päivittää blogia ja kuulumisia elämäntapamuutosprojektiin. Olen tässä hiljalleen pyristellyt parempaan suuntaan :) Viime viikolla oli nimittäin hankala viikko. Alusta alkaen tuntui, ettei meinaa syömiset - liikunnasta puhumattakaan - osua kohdalleen. Jostain syystä mulla oli kauheasti houkutuksia ja erittäin alhainen vastustuskyky. Mutta viikonlopun jälkeen on ollut parempi draivi päällä.

Yksi asia on kuitenkin tullut harvinaisen selväksi: ikä on tehnyt tepposensa. Pari vuotta sitten, kun viimeksi laihdutin (kuulostaa muuten aika kauhealta lauseelta!), 10 kg lähti melkoisen helposti. Tällä kertaa tuntuu, että jokainen gramma on tiukassa ja ilman liikuntaa on turha kuvitella saavansa tuloksia. Olen kyllä kuullut, että neljänkympin jälkeen laihtuminen on vaikeampaa, mutta ihan näin vaikeaa en ajatellut sen olevan. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jokainen suupala pitäisi miettiä entistä tarkemmin ja liikuntaa pitää lisätä.

Toistaiseksi liikuntani on ollut kävelylenkkejä muutamalla juoksuspurtilla. Kuntosalitreeneistä vielä haaveilen, koska kiireiseen aikatauluun en ole sitä toistaiseksi saanut mahtumaan. Nyt suunnitelmissani on lenkkeillä niin kauan kuin kelit sallii ja siirtyä sisäliikuntaan vasta, kun on pakko. Onneksi kotona voi tehdä myös lihasliikkeitä pienten painojen ja kuminauhan kanssa.

Sen verran on vielä pakko ihmetellä, että jostain kumman syystä mulla on koko ajan nälkä vaikka syön päivän mittaan hyvin ja mielestäni ihan ok ruokaa. Tänään ratkoin nälkäongelman syömällä pari kohtalaisen kokoista porkkanaa :D Seuraavaksi vielä vatsalihasliikkeiden ja punnerrusten pariin, eiköhän tämä päivä ollut sen jälkeen aika lailla paketissa.

P.S. Blogini täytti lauantaina kokonaisen vuoden! Jiihaa! Eniten on tämän vuoden aikana mietityttänyt se seikka, mitä kaikkea tänne oikein voi kirjoittaa? Yllättävän paljon se onkin aiheuttanut päänvaivaa ja aika moni postaus on jäänyt julkaisematta juuri siitä syystä. No, tämä uusi avoimuus projektini suhteen korjannee tuotakin asiaa.

Goodbye Outokumpu

Tässä sitä nyt ollaan, jonkun sellaisen edessä mitä vähän pelkään, mutta kuitenkin haluan. Olen jälleen kerran  päättänyt muuttaa elämäntapani parempaan suuntaan. Enkä ainoastaan muuttaa, vaan myös tehdä muutoksesta julkista täällä blogissa. Tämä ei ole mulle mitenkään yksinkertaista. Samalla, kun haluan ja koen tarpeelliseksi jakaa tätä matkaani normaalipainoon teille, tunnen pelonsekaista kauhua siitä, että muutos kuitenkin epäonnistuu ja teen itsestäni naurunalaisen. En varsinaisesti kaipaa julkisuutta lihavana ihmisenä - enkä ehkä sitten laihanakaan - mutta viime aikoina erilaiset havainnot ja pohdinnat aiheen ympärillä ovat johtaneet siihen, että mieleni tekee kirjoittaa aiheesta. Ja onhan mulla tässä foorumi, jota hyödyntää. Pitkällisen pohdinnan jälkeen tänään viimein päätin myös julkistaa tämän tekstini, joka on ollut valmiina jo ainakin pari kuukautta.

The Outokumpu

Miksi sitten olen ryhtymässä tähän? 

Siksi, että olen päättänyt antaa "kasvot" laihduttamiselle ja kuntoilun aloittamiselle. Sellaiselle laihduttamiselle, kun matkaa normaalipainoon on rutkasti. Kun tavoitepainon saavuttaminen vie aikaa ja vaatii pitkää pinnaa, jota ei tosiaankaan aina ole.

Siksi, että olen lopen kyllästynyt kuuntelemaan, miten langanlaihat ihmiset valittavat kiloistaan ja mahamakkaroistaan. Todellisuudessa nämä ihmiset eivät ole mahamakkaroita nähneetkään. Mun näkökulmasta lihominen 50 kilosta 52 kiloon ei ole maailmanloppu, kun edes 20 kilon lihominen ei näyttänyt sitä olevan. 

Siksi, että olen havainnut miten lihavia kohdellaan eri tilanteissa ja mitä heistä ajatellaan. Ihmiset luulevat, ettei lihava sitä huomaa, mutta ennakkokäsityksistä huolimatta lihavat eivät ole tyhmiä. 

Siksi, että hokema "kuluta enemmän kuin syöt" on tosi asiassa erittäin vaikea toteuttaa. Jos se olisi helppoa, olisin tehnyt tämän jo kauan sitten.

Aion siis kertoa teille laihduttamisesta ja kunnon kohottamisesta sellaisessa tilanteessa, kun ylipainoa on reilusti. Itsehän olen pitkään ajatellut, että sitä on vain "vähän". Kun katson peiliin, en läheskään aina näe todellisuutta, sillä kilot ovat kertyneet pitkän ajan kuluessa ja jotenkin silmäkin on nykyiseen olomuotoon tottunut. En ole koskaan ollut langanlaiha, mutta nuorempana olin näin jälkikäteen ajatellen ihan sopivan kokoinen, joskin omasta mielestäni paksu. Langanlaihaa minusta ei koskaan tulekaan, mutta jos nyt hieman lähemmäs normaalipainoa pääsisi eikä hengästyisi ihan pienestä, se vasta olisi elämää.

En aio kaunistella asioita, laihduttamiseen ja elämäntapamuutokseen liittyy suuri määrä tunteita ja asioita, joita pitää käsitellä, jotta muutos on mahdollinen. Laihduttaminen ei ole pelkkää matematiikkaa. Joten aion olla rehellinen: jos menee huonosti, sitten menee.

 Suurin syy tälle muutokselle löytyy täältä kotoa: nämä kolme kaikkein rakkainta ihmistä eli perhe. Haluan olla terve, hyvinvoiva ja elää niin kauan kuin mahdollista nähdäkseni lasteni kasvavan ja saavan omia lapsia.  Joten Goodbye Outokumpu, kohta olet historiaa!

Lomamatkalla

Tulimme juuri koko perheen kesälomamatkalta Espanjan Aurinkorannikolta. Suuntasimme sinne jo toistamiseen, tällä kertaa olimme matkalla peräti 10 päivää. Näin pitkää reissua emme olekaan perheenä aiemmin tehneet, mutta kaikki sujui hienosti. Matkakohteen valintaan vaikutti huomattavasti se, että ystäväperheemme asustelee noilla seuduilla ja sinne on siksi helppo mennä. Onhan kiva tavata ystäviä ja lapsillakin on seuraa.

Aurinkorannikko on ehkä tavanomainen matkakohde suomalaisille, mutta kieltämättä erittäin helppo kohde erityisesti lapsiperheille. Alueella on paljon nähtävää, kuten SeaLife Benalmadenassa, todella kiva eläintarha Fuengirolassa, vesipuisto ja tietysti ranta. Lähellä on paljon nähtävää myös aikuisille muutaman tunnin ajomatkan säteellä: Malaga, Marbella, Gibraltar, Granada, Nerja, Mijas, Tarifa ja paljon muuta, kaikkea emme ehtineet edes nähdä. Ruokakulttuuri Espanjassa on todella herkullinen, erityisesti tykästyin tapaksiin keskipäivän kuumuudessa. Mikäli siis aurinkoloma nähtävyyksillä kiinnostaaa, aurinkorannikkoa voi suositella. Alla muutama kuva matkalta. 

Malagan kävelykatu

Näkymä parvekkeeltamme Fuengirolaan kohti merta, joka ei tässä kuvassa kylläkään näy sankan aamu-usvan takia.

Mijaksen vuoristokylästä lähellä Fuengirolaa. Aivan idyllinen espanjalaiskylä, josta on huikeat näkymät kohti Fuengirolaa ja merta. Jos et muuta käy katsomassa, niin käy täällä. Mun sydämeni jäi tänne!

Gibraltar on vain noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Fuengirolasta. Ihan must kohde aurinkorannikolla! Kuva on Europa Pointilta, josta hyvällä säällä näkee Afrikkaan asti (tosin pitää katsoa toiseen suuntaan kuin tässä kuvassa ;) ). Jos haluat jännitystä matkaasi, mene Gibraltar Rockille, joka kohoaa keskellä niemimaata, sieltä on aikamoiset näkymät ja saatat tavata muutaman apinankin.

Tapas lautasia Malagan keskustassa. Chorizo makkaraa ja Manchego juustoa, nam!

Fuengirolan ranta illan jo hämärtyessä ja auringonpalvojien lähdettyä. Tätä merta olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan ja sitä riittää silmänkantamattomiin. Niin kuin hiekkarantaakin.

Kesämekon metsästys

Kesä! Viime aikoina vähän viileä kesä, mutta kesä kuitenkin. Sain tänä kesänä päähäni, että haluan kesämekon. Tai olen oikeastaan jo useana kesänä sellaisen halunnut, tänä kesänä olen oikein todella yrittänyt löytää sopivaa mekkoa. Alunperin halusin mekon, joka olisi oikein kesäinen, liehuva maksimekko, tähän tyyliin:

Kuva: KappAhl

Mutta sovitettuani näitä tämän tyylisiä mekkoja, ne eivät sittenkään tuntuneet omalta. Sen sijaan löysin KappAhlin mallistosta mekon, jota en meinaa nyt saada mielestäni ja luulenpa, että käyn sen vielä hakemassa omakseni. Syy miksi se on vieläkin siellä kaupan rekillä, löytyy vyötärönseudulta: mahamakkarat saisivat olla kyllä hieman pienemmät. Toisaalta, haluaisin toteuttaa ajatusta, jota myös blogi nimeltä Tyyliä metsästämässä edustaa, että jokaisella meistä on kroppa ja sen verhoaminen mieleisiinsä vaatteisiin on ihan ok. Muualla maailmalla tätä pukeutumisideologiaa toteutetaan tuosta vaan, mutta meillä Suomessa on selkeästi enemmän kyttäyskulttuuria ja pullukoiden oletetaan verhoavan itsensä lähinnä kaapuihin kesälläkin. Itse ainakin koen, että pukeutuminen on Suomessa kovin, kovin hankalaa nimenomaan asenteellisen ilmapiirin takia. Mutta viime aikoina olen ajatellut uhmata moista ajattelumallia ja todeta, että nelikymppisenä voin pukeutua miten haluan ja olla ylpeä itsestäni terveellä tavalla vaikka kropassa parantelemisen varaa olisikin. 

Unelmieni kesämekko löytyy siis alapuolelta ja toivottavasti kohta myös vaatekaapistani!

Kuva: KappAhl

Mind the gap please!

Kevät on ollut niin kiireinen, että en ole ehtinyt edes blogia päivittää. Tässä on tapahtunut kaikenlaista hauskaa ja innostavaa kuluneen kuukauden aikana ja niistä yksi ihan parhaista asioista oli matka Lontooseen siskoni 50 -vuotissynttärien kunniaksi. Matkaan lähtivät itseni ja Tyttöni lisäksi siis siskoni ja hänen jo aikuiset tyttärensä sekä 4 kuukauden ikäinen Vauva, siskoni ensimmäinen lapsenlapsi. Synttärit olivat jo helmikuussa, mutta matka ajoitettiin tarkoituksella kevääseen, jolloin Vauva oli jo vähän isompi ja Lontoossa olisi ilmat kohdillaan. Ja ne todella olivat. Matka oli muutaman päivän pikapyrähdys ja heti kärkeen on sanottava, että Lontoossa on aivan liian paljon nähtävää ja koettavaa muutaman päivän reissulle, niinpä meidänkin oli tehtävä isoja valintoja mihin haluamme mennä. Loput jäivät sitten seuraavaan kertaan. Tässä muutama kuva reissusta.

Ihastuin Lontooseen heti. Erityisesti pidin sen ihmisvilinästä vaikka täytyy sanoa, että ihmisiä oli ajoittain jopa liikaa. Kaupungissa oli monikulttuurista menoa ja jotenkin helppo hengittää, siellä ei ollut kyttäämisen tunnetta vaan tuntui, että jokainen sai olla omanlaisensa ihminen täysin vapaasti. Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja saimme helposti kantoapua esimerkiksi Vauvan rattaille metrotunnelien portaissa ja isoille matkalaukuille. Matkasta teki erityisen myös se, että olimme tällä porukalla jo pitkään haaveilleet yhteisestä matkasta ja nyt se viimein toteutui. Suurimmilta konflikteiltakin vältyttiin vaikka olihan matkassa omat haasteensakin. Näiden ihmisten kanssa on kuitenkin niin helppo ja vaivaton olla, että kaikki sujui todella hyvin.

Minulta on kysytty mikä oli Lontoon paras nähtävyys. Sitä en osaa sanoa, mutta hauskimmat muistot jäivät seikkailustamme London Eyelle kauheassa kiireessä metrotunneleissa seikkaillen. Sitä ei voi kovin helposti unohtaa! Mutta jos olet kiinnostunut suurkaupungin vilskeestä, shoppailusta, legendaarisista nähtävyyksistä, musikaaleista ja suuren maailman meiningistä suosittelen Lontoota matkakohteena lämpimästi. Lontoossa käy vuosittain niin paljon turisteja, että kaikenlainen opastus toimii siellä kuin rasvattu ja vähän kokemattomampikin kaupunkimatkailija (kuten minä) selviää siellä varmasti. Itseeni kaupunki jätti niin ison jäljen, että aloin heti suunnitella milloin voisin mennä sinne uudestaan. 

Vessaremontti

Vihdoinkin yksi mun suurista haaveista on toteutunut! Olemme asuneet tässä talossa nyt vähän yli 7 vuotta. Kun muutimme tähän vuonna -84 rakennettuun taloon, teimme aika paljon remonttia. Keittiö remontoitiin katosta lattiaan, uusimme portaat ja joitakin kaappeja sekä yläkerran lattian. Näiden lisäksi teimme pintaremonttia eli pääasiassa tapetointia. Silti jäi vielä paljon remontoitavaa, mutta koska rahat ei riitä kaikkeen, piti joitakin asioita jättää tuonnemmaksi. Sitten iski laiskuus ja projektit jäivät moneksi vuodeksi. Nyt eteen tuli tilanne, jolloin pystyimme irrottamaan vähän ylimääräistä rahaa ja teettämään vessaremontin. Olen viimeiset 7 vuotta käynyt tässä vessassa, jota inhoan, mutta jota yritin sietää. Samalla olen viimeiset 7 vuotta suunnitellut millainen vessasta tulee, kun se remontoidaan.

Tällä viikolla se vihdoin valmistui!

Seinät on maalattu vaaleiksi, lattialla on mun mielestä ihanat, tummat laatat ja kaapit yksinkertaiset ja ajattomat. Hain vessaan nimenomaan selkeyttä ja ajattomuutta entisen värisekamelskan sijaan. Toinen tärkeä kriteeri oli toimivuus. Koska tässä vessassa meikkaan ja laitan hiukseni, tarvitsin tilaa tavaroilleni. Siksi allaskaapin vieressä on kevyt kapea kaappi, johon saan tavarat nätisti piiloon. Ainoa asia, joka jäi vielä tekemättä on ikkunanpuitteiden maalaus (siihen ei tällä kertaa aika riittänyt), mutta ne tullaan maalaamaan todennäköisesti kesällä valkoisiksi. Tältä se nyt näyttää (kuva on vähän huono, koska ikkunasta tulvi valoa niin paljon, että kuvaa oli vähän vaikea ottaa):

Itse olen vessaan erittäin tyytyväinen. Uskon, että näin pieneen tilaan ei juuri parempaa voisi saada aikaiseksi. Suunnitellessa piti vaan pitää mielessä, ettei homma lähde lapasesta, koska pieni tila tulee niin nopeasti täyteen. Pidän ilmavuudesta ja yksinkertaisuudesta, joten siinä mielessä vessa näyttää juuri siltä kuin pitääkin. Nyt olen ainakin hetken taas onnellinen, kunnes keksin seuraavan remonttikohteen... jaa hetkinen, olen tainnut keksiäkin jo (ainakin kolme) :)

Back to basics

Olen kirjoittanut jo ainakin viisi postausta siitä mitä elämäntaparemontilleni kuuluu, mutta en ole vielä kertaakaan julkaissut sitä. Syy siihen on yksinkertainen: sille ei kuulu mitään. Tai vähintäänkin huonoa. Olen ollut alkuvuoden erittäin laiskalla päällä enkä ole urheillut ollenkaan niin paljon kuin oli tarkoitus. Kutsun tätä mielen laiskuudeksi. Aikaa ja mahdollisuuksia olisi ollut, mutta minä en vaan ole viitsinyt! Olen tästä laiskuudesta itselleni hippasen vihainenkin, koska en keksi mitään järkevää syytä liikunnan välttelemiselle, olen ihan laiskuuttani istuskellut sohvalla kaikki illat. (Toki välissä oli vähän sairasteluakin, mutta ei se kaikkea laiskottelua selitä.)

Näin ollen elämäntaparemonttini on junnannut paikallaan. Olen yrittänyt aloittaa aina uudestaan, mutta kovin lyhytjänteistä tämä on ollut. Oikeastaan olen ollut hyvin turhautunut siihen, että päästin tilanteen taas tähän pisteeseen: annoin itseni lihoa takaisin ja jämähtää sohvalle, varsinkin kun sain niin hyvän alun terveempään elämään. Näin aika tavalla vaivaa ja sitten yhdessä syksyssä napsin kiloja takaisin. Aika tyhmää.

Tästä sitten ajauduinkin aikamoiseen kierteeseen, joka päätyi siihen pisteeseen etten enää uskonut onnistuvani painonhallinnassa ikinä. Tulin siihen tulokseen, että minut on tuomittu paksukaiseksi loppuiäkseni ellen sitten osallistu Jutan superdieetit ohjelmaan ja ala syödä pelkkää rahkaa ja ananasta tai ateriankorvikkeita. Sitä kautta myös itseinho alkoi vallata ajatuksia. Se, mihin joskus uskoin, että olen ansainnut onnistumisen myös tällä saralla, oli kaikki kadonnut. Tätä itsesäälissä kieriskelyä ei helpottanut se, kun mielestäni laihoilta näyttävät ihmiset valittelivat kilon lihomistaan tai sitä, että eivät ehtineet salille kuin 5 kertaa viikossa. Joopa joo. 

Viime päivinä olen miettinyt, että pitäisikö nyt kuitenkin taas palata maan pinnalle. Eihän oikein syöminen ole ydinfysiikkaa eikä rakettitiedettä, vaan pieniä valintoja joka päivä. Eihän liikunnan tarvitse olla kolmea body pump tuntia peräkkäin, jos nyt vaikka muutaman kerran viikossa kävisi puolen tunnin lenkillä, siinä olisi jo alku. Miksi tavoitteiden pitää olla niin järkyttävän suureellisia? Kuka niitä oikein keksii?!

Pohdinnan lopputulos: minä yritän taas kerran. Muistutan itselleni, että olen ennenkin onnistunut eikä mitään ole vielä menetetty. Minä tiedän kuinka tavoitteeseen päästään, nyt pitää vain tehdä se. Pitää päättää haluanko elää pitkän ja terveen elämän vai haluanko hetken nautinnon, jonka ruoka sillä hetkellä antaa. Pitää päättää tykätä itsestään niin paljon, että uskoo ansaitsevansa parempaa. Loppujen lopuksi elämäntapojen muutos tapahtuu korvien välissä. 

Itkun ABC

Tulipa tässä mieleen viikon päätteksi pohtia itkemistä, minä kun itkeä tirautan vähintään kerran viikossa. Mikä minua sitten itkettää? Tässä muutama esimerkki:

1. Väsymys ja stressi
Jos en saa nukkua tarpeeksi, musta tulee lopulta itkuinen. Väsymys yhdistettynä stressiin on pahinta myrkkyä. Tällä viikolla aloin yhtenä aamuna itkeä sitä, että unohdin laittaa edellisenä päivänä ostamani ruisleivät pakastimeen ja nyt ne kuivuivat kaapissa ja menisivät hukkaan, koska kukaan ei halua syödä kuivaa ruisleipää. 

2. Myötätuntoitku
Jos joku itkee, minäkin itken. Ei sillä niin väliä olenko hautajaisissa missä näen omaisten surevan ja itkevän, vai katsonko Hurjaa remonttia ja näen perheen itkevän onnesta uuden talonsa kynnyksellä. Fakta vaan on, että jos joku itkee, minäkin itken. Poikkeuksen tekevät lapset, joiden kanssa en ala itkeä joka kerta - onneksi. 

3. Oma lapset
Joskus kun ajattelen omia lapsiani ja heidän tulevaisuuttaan, alan itkeä. Joskus kun vain katselen heitä, liikutun ja alan itkeä. Joskus kun ajattelen miten onnekas olen, kun minulla on oma perhe, alan itkeä.

4. Kun sattuu
Olen muutaman kerran ollut tilanteessa, jolloin johonkin ruumiinosaan on sattunut niin paljon, että olen itkenyt. Lähimenneisyydestä muistan silmäluomessani olleen ihorikon ja ilmeisesti ruokamyrkytyksestä saamani vatsakivun, jotka veivät itkun partaalle.

5. Elokuvat
Jos olen oikeassa mielentilassa, itken myös elokuvia katsellessa. Pahin itkettäjä on tähän mennessä ollut elokuva Äideistä parhain. Sitä katsellessa ei kyynelvirta meinannut ehtyä millään.

6. Surulliset asiat/luopuminen jostain/isot muutokset
Yksinkertaisesti surulliset asiat ja varsinkin jostain tärkeästä asiasta luopuminen itkettää. Tälläkin viikolla itkin luopumisprosessia, joka on ollut käynnissä jo pitkään ja joka taas nytkähti askeleen verran pidemmälle.

7. Kun oikein naurattaa
Kun kuulen oikein hyvän jutun, nauran vedet silmissä. Yleensä näihin tilanteisiin liittyvät hyvät ystävät.

8. Omat sanat
Täytyy todeta, että joskus liikutun omista sanoistani. Kun kerron juttua, joka on aikanaan liikuttanut minua, kyyneleet kihoavat helposti silmiini. Se on joskus erittäinkin noloa, mutta minkäs teet :)

Keski-ikäisen vaatekriisi osa II

Kirjoittelin jokin aika sitten vaatekriisistä, joka oikeastaan johtui suurimmaksi osaksi värianalyysin aiheuttamasta shokista. No, shokki on nyt kutakuinkin selätetty ja asiaa riitttävän kauan pureskeltuani, alan tottua uusiin väreihin ja jopa pitää niistä. Pitämistä helpottaa se, kun huomaan, että ne oikeasti sopivat minulle! Ostin jopa oranssin värisen neulejakun, joka on multa aikamoinen saavutus. Mustaa käytän edelleen, mutta huomattavasti vähemmän ja yritän saada aina kasvoja vasten jotain muuta väriä kuin mustaa, etten näytä niin kalpealta. Huivit on tähän tarkoitukseen todella hyviä.

No, olen siis havainnut myös toisenlaista vaatekriisiä, siitä siis tämä osa II. Tämä kriisi liittyykin enemmän tyyliin ja laatuun. Joillakin tämä pukeutumisen aikuistumistrendi alkaa jo kolmenkympin tienoilla, mutta mun piti näköjään päästä nelikymppiseksi asti. Olen tähän asti pelännyt tätimäistä tyyliä ja siksi olen karttanut tietynlaisia vaatteita kuin ruttoa, mutta viime aikoina olen alkanut kaivata kaappiini lisää laatua ja ajattomuutta. En ole koskaan ollut ihan viimeisimpien trendien perään, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän haluan ajattomia ja klassisia tyylejä. Pinterest on pullollaan kuvia vaatteista ja asukokonaisuuksista, joita haluan. Tässä parhaat palat:

 

 

kuvat: Pinterest

Eivät nämä kovin tätimäisiltä näytä, vai mitä? ;) Näissä voisi lähteä sekä töihin että vapaa-ajan viettoon. Monikäyttöisiä, selkeitä linjoja ja ajattomia tyylejä - niistä mä tykkään. 

Vain kaksi asiaa erottaa mut näistä vaatteista:

1) en raaski sijoittaa yksittäiseen vaatteeseen ihan niin paljon kuin pitäisi,

ja ennen kaikkea

2) näyttääkseni haluamissani vaatteissa hyvältä pitäisi laihduttaa aika pajon. Siihen on vielä pitkä matka (... huoh...). Onneksi voi sentään haaveilla :)

Hulluna salaattiin

Uusi vuosi on alkanut melko mallikkaasti (viittaan siis lupauksiini). Loppiaiseen asti ruokavalio oli vielä vähän hakusessa, mutta sen jälkeen on näyttänyt huomattavasti paremmalta. Osana tätä elämäntaparemonttini toista osaa (eka osa siis oli elokuusta 2012 heinäkuuhun 2013) olen uudelleen innostunut salaateista. Tavallinen peruslisukesalaatti ei mua kauheasti innosta, mutta heti kun puhutaan salaateista, joissa on vähän muutakin kuin kurkkua ja tomaattia, mun ruokahaluni syttyy. Rakastan lounassalaatteja, jotka ovat ruokaisia ja raikkaita. Toisaalta olen jokseenkin ennakkoluuloinen enkä laita salaattiini mitä tahansa, mutta pikku hiljaa repertuaari on kyllä laajentunut. Suuren kysynnän vuoksi tarjoilen teille tässä postauksessa pari tämän hetken suosikkisalaattiohjettani. Sanottakoon, että ihan itse en ole näitä kehitellyt, toiseen olen saanut apua hyvältä ystävältäni ja toisen löysin Pirkan vanhoista reseptivihoista. Mutta ensin on todettava, että jo on aikoihin eletty, kun mun blogissa on ruokaohjeita...! :) 

Maalaissalaatti (4 annosta)

3 - 4 kananmunaa

1 pkt pekonia

½ valkosipulinkynttä

1 ps jääsalaattia

1 ruukku tammenlehväsalaattia

1 rs miniluumutomaatteja tai kirsikkatomaatteja
100 g kurkkua
1 punasipuli
 50 g parmesanjuustoa

yrttiöljy:
20 lehteä basilikaa
1 dl persiljanlehteä
½ dl neitsytoliviiöljyä
½ dl rypsiöljyä
1 rkl sitruunamehua

Tee ensin yrttiöljy valmiiksi. Vaikka ohjeessa käsketään laittamaan kahta erilaista öljyä olen saanut oikein maittavaa salaattia ihan yhdelläkin öljyllä. Yrttiöljyn saa parhaiten tehtyä tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Paista tai grillaa pekonit rapeiksi. Asettele salaatin ainekset vadille ja kaada yrttiöljyä päälle ja ripottele parmesaanilastut. Valmis!

Kana-mozzarellasalaatti

1 ps jääsalaattia
2 - 3 tomaattia
kurkkua
pala purjoa
1 pkt mozzarellaa
aurinkokuivattua tomaattia
2 -3 maustamatonta kananrintafileetä
kuivamarinadi kanalle
ripaus balsamicoa ja öljyä

Kunkin aineksen määrä riippuu siitä mistä pidät ja miten ison salaatin teet, tällä määrällä tulee noin 4 annosta. Mausta kananrintafileet BBQ allround kuivamarinadilla ja paista tai grillaa ne. Pilko muut salaatin ainekset vadille ja laita kanat joukkoon. Kaada salaatin päälle hieman balsamicoa ja aurinkokuivatun tomaatin purkista pari lusikallista öljyä, joilla saat hieman makua salaatille. Valmis!

Olen nyt tehnyt näitä salaatteja esimerkiksi viikonloppuherkuiksi, ja hyvin ovat tehneet kauppansa. Näitä voi käyttää myös lounassalaatteina tai miksei iltapalanakin. Itse söin tällaisen ruokaisan salaatin juuri tällä viikolla päivälliseksi töiden jälkeen ja kyllä oli hyvä fiilis koko illan. Jos salaatin tekeminen laiskottaa, pyydä jotakin perheenjäsentä kaveriksi pilkkomaan osan aineksista, samalla voitte jutella päivän kuulumiset. Yhdessä tekeminen on kivempaa! Vielä sellainen vinkki, että mulla on jääkaapissa jatkuvasti valmiiksi pestyjä salaatinlehtiä Tupperwaren Ventsmart -rasiassa, jossa ne säilyvät raikkaina useita päiviä. Tämä rasia on muuten nerokas keksintö ja mullistanut mun kasvisten syöntiä oleellisesti, koska nyt kasvisten ottaminen on helppoa. Vaikka muuten en olekaan mikään Tupperware intoilija, tätä tuotetta suosittelen!

Uuden vuoden lupaukset

Hyvää uutta vuotta!

Näin se vuosi taas vaihtui ja uutta, blankoa vuotta pukkaa :) Uuden vuoden alussa on kai ollut tapana tehdä uuden vuoden lupauksia. Minäkin niitä teen harva se vuosi ja vieläpä samoja lupauksia vuodesta toiseen! Eräs Facebook - kaverini kirjoitti ettei aio luvata yhtään mitään, ja ymmärrän senkin, varsinkin jos taipumuksena on luvata liikoja. Mä olen kuitenkin niin rakennettu, että jos en oikeasti päätä jotain, ei tapahdu mitään. Osaan kiemurrella ulos hyvistä aikomuksista, jos taustalla ei ole kunnon päätöstä tai lupausta. Yritän kuitenkin pysyä realiteeteissa, etten tulisi luvanneeksi mahdottomia, koska sellainen ei taas ole mitenkään motivoivaa. Seuraavassa siis kaksi lupausta, jotka tosin ovat aika isoja, mutta yritän parhaani mukaan myös pitää ne:

Elämäntaparemontti

Tämä on uuden vuoden lupauksistani ykkönen. Reilu vuosi sitten aloittamani elämäntaparemontti sai hyvän alun, mutta viime kesäloman jälkeen tuli jonkinlainen laiskuuskohtaus, kun en saanut sitä enää jatkettua. Puolessa vuodessa on kiloja tullut jokunen takaisin ja kuntoilu hiipunut satunnaisiin lenkkeihin. Kävin jo ostamassa kausikortin kuntosalille aikomuksenani kuntoilla taas aktiivisemmin ja säännöllisemmin. Aikani on piukassa, joten pyrin vähintään kahteen liikuntakertaan viikossa. Kolme saattaa olla jo utopiaa, mutta joinakin viikkoina ehkä mahdollista. Kuntoilun lisäksi aion toteuttaa hyväksi havaittua ruokavaliota: tavallista kotiruokaa vihanneksilla ryyditettynä säännöllisin väliajoin, yhdellä viikottaisella herkkupäivällä ja rennolla otteella. Vuosi sitten tällä metodilla putosi paino hitaasti, mutta varmasti, siksi siis tämä sama metodi jatkukoon. Suurin motiivini elämäntaparemonttiini on terveys ja hyvinvointi, joista nelikymppisenä täytyy pitää ihan eri tavalla huolta kuin nuorempana. Ehkä tämä elämäntaparemontin julkinen julistus pistää vipinää mun kinttuihin! Seuraava lausahdushan on totisinta totta...

Rahankäyttö

Ikuinen lupausten kohde on myös raha. Sitä kun vielä oppisi käyttämään järkevästi. Lupaan siis täten, että jätän turhat impulssiostokset kauppaan ja mietin tarkemmin mitä oikeasti tarvitsen ja mitä en. Olen vakuuttunut, että vähemmälläkin määrällä tavaraa voisin olla onnellinen. Opettelen jakamaan kuukausittaisen palkkani paremmin ja jopa säästämään enemmän, sillä minulla on tähtäimessä pari reissua, joihin tarvitsen kipeästi rahaa.

Näitä uuden elämän lähteille johtavia lupauksia on kiva keksiä, mutta ehkä on paras pitäytyä näissä kahdessa, ettei tehtävä tule liian vaikeaksi ja lupaukset olisi vielä toteutettavissakin. Raportoin sitten myöhemmin, onko mikään lupauksista pitänyt...